MAPA Koulutus

MAPA® (Management of Actual or Potential Aggression) Haasteellisen käytöksen ennaltaehkäisy ja hallinta.

MAPA® on laajaan tutkimustietoon nojautuva toimintamalli, jonka tavoitteena on antaa työntekijöille keinoja haasteellisen ja aggressiivisen käyttäytymisen hallintaan ja ennakointiin.

Asiakkaat saattavat ilmaista tunteitaan monella tavalla… ärsyyntyneesti ja provosoivasti. Joskus tilanne etenee myös sanalliseen aggressioon, uhkaavuuteen tai itsetuhoisuuteen, joskus myös muiden ihmisten tai ympäristön vahingoittamiseen. Asiakkaan haasteelliseen käyttäytymiseen voi olla useita syitä. Suurin osa on sellaisia, joihin työyksikkö tai työntekijät pystyvät vaikuttamaan vain vähän tai sitten eivät voi vaikuttaa ollenkaan. Käytöksen takana on usein pelko, haavoittuvuus tai keinottomuus. Oikealla suhtautumisella
suurin osa näistä ongelmatilanteista voidaan hoitaa niin, että asiakas tulee kuulluksi ja ymmärretyksi. Aina vuorovaikutukselliset keinot eivät kuitenkaan riitä, siloin henkilöstö voi joutua käyttämään fyysisiä ohjaamisen, rajoittamisen tai fyysisen irtautumisen menetelmiä. Harjoiteltavat menetelmät ovat kivuttomia, tehokkaita ja turvallisia.

MAPA : n kehittämistyö alkoi Englannissa on 40 vuotta sitten ja tällä hetkellä lisenssin omistava Crisis Prevention Institute (CPI) jatkaa mallin kehittämistä. Koulutusmalli on myös BILD – ACT : n sertifioima ja perustuu Restraint Reduction Networkin koulutus – standardeihin. Standardit varmistavat asiakasturvallisuuden ja perusoikeuksien säilymisen sekä fyysisten menetelmien turvallisuuden.

MAPA koulutus perustuu oppimateriaalin eli ns. työkirjojen käyttöön ja koulutettaville myönnetään koulutuksen jälkeen myös henkilökohtainen Blue Card sekä todistus suoritetusta koulutuksesta.

Suomalaista MAPA - koulutusta ohjaa Suomen MAPA - keskus, joka sijaitsee Laurea ammattikorkeakoulun kampuksella Hyvinkäällä.

MAPA®:n sovellusalue on erittäin laaja. MAPA - koulutus sopii mm. koulutoimen, psykiatrian, lastensuojelun, vanhuspalveluiden ja vammaispalveluiden yksiköihin. Sovelletusti koulutus voidaan järjestää myös somaattisen hoitotyön yksiköihin. Tällöin koulutus on nimeltään MAPA Clinical Holding (CH 3). Myös pienten lasten kanssa työskentelyyn koulutusmallia voidaan räätälöidä.

Suomen MAPA - keskuksen kouluttajina toimivat suomalaiset erityistason kouluttajat (FPI Finnish Professional Instructor).

MAPA® Hen­ki­lö­stökoulutukset voidaan jakaa seuraavasti:

MAPA® Perusteet 2 pv (12 - 16 h)

Ennaltaehkäisevät ja vuorovaikutukselliset menetelmät sekä fyysiset menetelmät : suojautuminen, irtautuminen, fyysinen
ohjaaminen ja rajoittaminen sekä jälkipuinti. Koulutusta voidaan soveltaa laajasti hyvinkin monille eri aloille.

MAPA® Vaativat asiakastilanteet 2 pv (16 h)

Kun asiakas on vaaraksi itselleen tai muille, voidaan tarvita turvallisia keinoja turvalliseen lähestymiseen, kiinniottamiseen, maahan siirtymiseen ja tilanteen hallintaan. Vaativat tason – koulutuksissa myös irtaantumiset ovat tehokkaampia, turvallisuutta unohtamatta. Edellytys Vaativat tasoon on suoritettu MAPA® Perusteet 2 pv koulutus

Yritykselläni on voimassa oleva jakelusopimus Suomen MAPA - keskuksen kanssa. Kaikissa koulutuksissani käytän hyväkseni pitkää työuraa mielenterveys – ja hoitoalalla ja 15 vuoden kokemusta MAPA kouluttajana sekä päätyössäni
Satakunnnan sairaanhoitopiirissä että laajallla sektorilla erityyppisissä yksiköissä eri puolilla Suomea. Voin käyttää koulutuksissani apuna myös muita
erityistason MAPA kouluttajia.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä... vastaan mielelläni kaikkiin MAPA - koulutusta koskeviin kysymyksiin! 

Yhteystiedot löytyvät tämän verkkokaupan etusivulta sekä kotisivuiltani 

www.pekkateini.fi

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 14.10.2021 alkaen.

Verkkokauppa

T:mi Pekka Teini
Salomaankatu 10
29200 Harjavalta

0400-858292
pekka.teini@tmipekkateini.fi
2097988-5

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Pekka Teini yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

T:mi Pekka Teini
Salomaankatu 10
29200 Harjavalta

0400-858292
pekka.teini@tmipekkateini.fi
2097988-5

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit